Vainottujen uskovien avustaminen Intiassa

 

Uuden työkauden alussa meillä on ilo avata uusin lähetyskohteemme. Israel-lähetysprojektin ollessa loppusuoralla koimme rukouksessa Isän puhuvan uudestaan ja uudestaan vainotusta marttyyriseurakunnasta. Tämän saattelemana säätiön hallitus päätti avata uudeksi lähetyskohteeksi vainottujen uskovien avustamisen Intiassa. Tähän tarkoitukseen on asetettu tavoitteeksi kerätä 20 000,00 euroa käytettäväksi Orissan ja Chatishgadin alueilla, joissa uskovien vainot ovat rajuja ja usein väkivaltaisia. Monet perheet ovat menettäneet omaisiaan ja kotinsa. Vainot ovat myös entisestään lisääntyneet hindunationalistien päästyä valtaan.

 

Yhteistyöjärjestönämme on luotettava ja asialleen omistautunus GTSSS (Gospel for Tribals Social Service Society, www.gtsss.org), jonka kautta tiedämme avun menevän nopeasti ja tehokkaasti perille.

 

Toivomme, että voimme lahjallamme auttaa kärsiviä veljiämme ja sisariamme niin, että heille voidaan ensi hätään toimittaa ruokaa, huopia, raamattuja ja niin edelleen.

 

Hebrealaiskirje antaa meille ohjeen:

 

“Muistakaa vankeja niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis”. Hebr. 13:3.

 

Kiitos lahjastasi tälle projektille!

Please reload

  TULE MUKAAN TYÖHÖMME  

  Olet lämpimästi tervetullut mukaan Palavan Sydämen ystäväjoukkoon. Lue lisää oheisesta linkistä.  

PALAVA SYDÄN

Osoite:

Puhelin:

Email:

Aleksanterinkatu 8

64260 KASKINEN

044 376 8968 (Ark. 9-16)

posti@palavasydan.fi

LAHJOITA

IBAN: FI64 4963 0010 0618 25
BIC: ITELFIHH
Viite: 123

Rahankeräyslupa ja toimeenpanoaika: POL-2015-8787, 1.1.2016-31.12.2017
Toimeenpanoalue: Koko maa lukuunottamatta Ahvenanmaata
Käyttötarkoitus: Kotimaan julistustyöhön, sekä lähetystyöhön ulkomailla.

SOME

  • Facebook Social Icon
  • YouTube Social  Icon