Viime vuonna osallistuimme Raamattujen painattamiseen ja välittämiseen Karen-heimon alueille Aasiassa. Tässä eräs todistus Raamatun vastaanottaneelta henkilöltä.

Olen rouva Lydia, olen 78-vuotias. Olin pastorina N-kylässä 70-vuotiaaksi asti, mutta nyt olen eläkkeellä. Olen ollut pastorina 48 vuotta ilman Raamattua. Kopioin käsin kaikki Uuden Testamentin kirjat, psalmien, sananlaskujen, Jesajan, Jere-mian, Danielin ja Hesekielin kirjat. Tämä käsin kopioitu kirja on ollut käsikirjani Raamatusta 48 vuoden ajan.
Tänään on arvokkain ja siunatuin päivä minulle – sain Sqaw Karenin Raamatun ja Virsikirjan täysin ilmaiseksi. HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ JA USKOMATONTA. Oikea silmäni ei näe nyt, mutta vasen silmä on yhä hyvä. Rukoukseni Jumalalle on, että “Herra, ennen kuin luen tämän Raamatun alusta loppuun, ja ennen kuin laulan kaikki virret, älä vie henkeäni”. Uskon vahvasti, että Jumala kuulee rukoukseni ja minä luen koko Raamatun ja laulan kaikki virret.
Me Sqaw Karenin ihmiset saimme omaksemme Raamatun arvokkaimmat siunaukset sinun kauttasi. Vaikka olemme syntisiä, Jumala rakastaa Karenin kansaa. Kiitos Herralle! Me karenit olemme todella köyhiä. Monet meistä muuttavat henkensä edestä sinne tänne taistelujen takia. Heillä on kipu sydämessään, koska he menettivät kaiken maansa, omaisuutensa, vanhempansa, sukulaisensa, veljensä ja sisarensa. Raamattu on paras lääke heidän sydämensä kipuun. Osasta tuli alkohololisteja, huumeiden käyttäjiä tai tupakoivia, koska he ajattelivat, että nämä pahat asiat voivat parantaa heidän sydämensä kivun.
Nyt olemme saaneet viestejä alueillamme työtä tekeviltä kuudeltatoista pastorilta, että Raamatun saaneet ovat muuttuneet. He lukevat Raamattua ja ovat lakanneet tekemästä pahoja asioita. He tulevat kirkkoon ylistämään Jumalaa. He työskentelevät ahkerammin ja näkevät vaivaa perheidensä yhtenäisyyden puolesta. Kaikki nämä suuret muutokset johtuivat lahjaksi jakamienne Raamattujen lukemisesta. Olette tehneet suurenmoista työtä näiden ihmisten eteen. Olette ihmeellisiä Herran silmissä. Palkkionne taivaassa on suuri.