Nimi



Allekirjoittaneen nimipäivä osuu kuluvalle kuulle. Siitä alkaa perinteinen juhlaputki, sillä kahden viikon sisään osuvat niin oma nimipäivä, joulu, nuoremman poikani syntymäpäivä, oma syntymäpäivä, kuin tyttäreni syntymäpäiväkin.


Raamatussa sanotaan nimestä monenlaista asiaa. Tänään mielessäni on niistä Ilmestyskirjan sana: "Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut." (Ilm. 3:1) Kuinka usein tämä onkaan totta meidän kohdallamme! Nykysuomella saman voisi ilmaista: "Sinulla on elävän uskovaisen maine, mutta olet kauan sitten kadottanut elävän yhteyden Herraan."


Tällaisen tilan tunnustaminen omalle kohdalleen vaatii suurta rohkeutta. Usein on helpompaa tehdä niin kuin pienet lapset: jopa itsestään selvissä tilanteissa piiloutua valkoisen valheen taakse ja yrittää silmin kirkkain uskotella isälle tai äidille, että "ei mitään ole tapahtunut, enkä ainakaan minä ollut lähellä". Mutta ilman virheensä tunnustamista on mahdotonta saada sitä anteeksi ja ilman hengellisen kuoleman tunnustamista on mahdotonta päästä uuteen elämään. Oman raadollisen tilansa peittelemätön tunnustaminen Jumalalle avaa lähtökohdan uudistumiselle. Sen päälle Jumala voi rakentaa kokonaan uutta. Ilman tätä rehellistä Jumalan eteen asettumista Jumala joutuisi rakentamaan uutta elämää lahonneen perustuksen päälle, joka ei tulisi kestämään. Ennemmin tai myöhemmin kaikki romahtaisi.


Alussa lainaamani Raamatunkohta sanoo jatkossa: "Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. - - - Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä." (Ilm. 3:3,5) Uusi alku on mahdollinen ja sen uuden alun hedelmänä saatava palkinto on sanoinkuvaamattoman suuri: nimi säilyy elämän kirjassa ja Jeesus itse tunnustaa voittajan nimen Taivaallisen Isän ja hänen enkeliensä edessä!


Kilvoitellaan, ystävät! Suostutaan rehellisesti Jumalan tuomion alle, että Hän ajallaan meidät myös korottaisi. Ja muistetaan, että tuomionkin alla Jumala on armorikas Isä, jonka ainoa toive on saada meidät rakkautensa piiriin. Hän etsii meitä saadakseen armahtaa ja kuljettaa perille asti, kirkkauden kotiin.