top of page

Israel-projektimme kuulumisia


Olemme saaneet lähettää seuraavan 5000,- euron avustus-erän Israelissa tehtävään työhön. Israel-projektimme hedelmänä on tähän mennessä tehty muun muassa seuraavaa:

  • Olemme välittäneet ruokatarvikkeita, aterioita, apua hautajaiskustannuksiin ynnä muuta käytännön apua Hulokaus-vanhuksille Rishon Lezionissa.

  • Iäkästä Holokaustista selvinnyttä naista, jolla on vakava kuulovamma, avustettiin kuulolaitteen hankinnassa.

  • Vähäisen eläkkeen varassa elävä Holokaust-vanhus kärsii ankarista selkä- ja jalkakivuista. Avustimme häntä lääkekuluissa.

  • Lisäksi saimme kesän aikana olla avustamassa myös useita yksinhuoltajaäitejä. Esimerkiksi M. A. (nimi poistettu) kasvattaa yksin kolmea pientä lasta. Hän työskentelee porras-siivoojana ja loukkasi kaatuessaan selkänsä. Tämän johdosta hän menetti osan tuloistaan. Autoimme häntä taloudellisesti selviämään haasteellisesta tilanteesta.

  • Dumin Irena on kuuden lapsen yksinhuoltajaäiti, jonka lapsille saimme tarjota mahdollisuuden osallistua lastenleirille.

  • Kaiken kaikkiaan kymmenet vanhukset ja yksinhuoltajaperheet ovat saaneet kauttamme apua ahdinkoonsa.

Kutsumme Sinuakin mukaan viemään päätökseen tämän monia niin ajallisella kuin iankaikkisellakin avulla koskettavan projektin.

Kiitos lahjastasi!


bottom of page